Keveitä data-ajatuksia terveydenhuollosta


Sovimme keväällä tiimin kesken blogiaiheista ja varasin itselleni uuden tietosuoja-asetuksen pohdinnan. Aiheesta innostunut Anne Puumalainen ehti kuitenkin edelle ja avasi toukokuun lopun kirjoituksessaan  juuri näitä kysymyksiä. Uutta aihetta pohtiessani kävin läpi kiinnostavia teemoja lomanvietosta keinoälyyn ja luin uudelleen Annen mietteet. Näköjään käsittelen kaikesta huolimatta samoja asioita, kuitenkin eri näkökulmasta. Annella ei ollut ainuttakaan golf-vertausta, joten niitä voin ainakin lipsauttaa tekstiin lomakauden alkaessa.
 
Erilaiset dataan liittyvät kysymykset ovat pinnalla. Uusi tietosuoja-asetus pakotti tarkistamaan toimintatavat henkilötietojen keräämisessä ja säilyttämisessä. Keinoälyn tulo kaikille elämänalueille edellyttää hyvää dataa. Facebookin ja Googlen kaltaiset jättiläiset porskuttavat tietomassoillaan. Ne ymmärsivät jo varhain, että ihmisille pitää tarjota ilmaiseksi mahdollisuus tallentaa dataa. Myös FCG ilmoitti pari viikkoa sitten tarjoavansa MAPGETS-karttatyökalut ilmaiseksi kuntien käyttöön. 

Minullakin on toisella koneella jalostumassa kiinnostava data. Siinä on yhdistetty Suomen julkisen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon hoitotuotanto koko hoitoketjun kattaviksi potilaskohtaisiksi episodiprosesseiksi. Todella kiinnostavaa ja ensimmäistä kertaa Suomessa. Ja ensimmäistä kertaa ehkä koko maailmassa. Ota yhteyttä, jos kiinnostaa!

 

Yksittäisen kokemuksen merkitys 

 

Miten olen itse päätynyt datan pariin? En ole aina ollut data-ihminen. Harrastin laadullista tutkimusta ja ihmettelin, miten ammattilaiset muuttavat toimintaansa ja kehittyvät. Kaksi vuosikymmentä sitten luin, miten paljon lääkärin päätöksiin vaikuttavat yksittäiset kokemukset potilaiden hoidosta. Tämä soti sitä ajatusta vastaan, että hoidon pitäisi perustua näyttöön eli dataan. On tietysti selvää, että mieleen jäävät parhaiten sellaiset kokemukset, joihin liittyy paljon tunnetta. Ne ohjaavat myöhemmin toimintaamme. Golfissakin kannattaa unohtaa huonot lyönnit ja juhlia onnistumisia, jotta mielikuva omista taidoista paranee. Omiin käsityksiinsä voi vaikuttaa. Monesti vain pelikentällä tuntuu, ettei asia ole tiedossa tai se on liian vaikeaa. Data helpottaisi tässäkin, jos meillä vain olisi käytössä oikeat työkalut.
 
Kun puhutaan terveydenhuollon tuotantoa kuvaavasta datasta, aloitetaan yleensä tietojen kirjaamisesta ja sen puutteista. THL:n sarjassa julkaistavassa kirjoituksessa kerrommemme, että julkisen perusterveydenhuollon tuotannosta v. 2016 kokonaiskustannuksiltaan yli miljardi oli sellaista, josta emme tiedä potilaan diagnoosia. 

Keskustellessa lääkäreiden kanssa kuulee diagnoosikirjauksesta joskus sen suuntaista, että voisi olettaa A:lla alkavien sairauksien olevan huomattavan yleisiä. Jotta tällaisilta ongelmilta vältytään, tietojärjestelmän pitää tehdä kirjaamisesta helppoa. Juuri pari päivää sitten luin uudesta älykkäästä sovelluksesta, joka kirjaa lääkärin tekemät sanelut ja varmaan laittaa diagnoositkin kohdilleen. Mahtavaa! Lisäksi tarvitaan työkaluja, joilla ammattilaiset voivat hyödyntää tallentamaansa dataa.
 
Ja onhan niitä työkaluja. Joskus kauan sitten tein asiakkaan käyttöön Excel-pohjan, johon syötettiin dataa toisesta järjestelmästä. Sen ansiosta ammattilaiset saivat käyttöönsä kuukausiraportin hoitamistaan potilaista. Nykyään voisin tarjota asiakkaalle raportointiratkaisun, jossa Cognitive Engine kertoo käyttäjän ongelman perusteella kiinnostavat muuttujat ja piirtää niistä automaattisesti visuaalisen esityksen. Eteenpäin on menty! Toki älykkäätkin sovellukset tarvitsevat hyvää dataa. Eli kunnon dataa analyysityökaluja varten, tallennettua dataa kirjaamisen motivointiin ja hyvät analyysityökalut ammattilaisten käyttöön. Tässä meillä on jatkuvan parantamisen kehä.
 

Parin vuoden kuluttua lääkärit voidaan korvata roboteilla

 

Hollannin armeijan korkea-arvioinen upseeri haastoi näillä sanoilla kuulijoita terveydenhuollon johtamisen konferenssissa pari vuotta sitten. Kuten varmasti oli tarkoitus, tästä käytiin vilkas keskustelu. Yleisö ei ihan täysin lämmennyt ajatukselle. Olisikohan nyt kolmen vuoden jälkeen vastaanotto erilainen?

Toi tulevaisuus mitä tahansa, data pitää laittaa kuntoon. Toivottavasti voin olla siinä avuksi. Ensin kuitenkin lomaillaan. Esimieheni on haastanut meidät kaikki olemaan avaamatta työkonetta tai työpuhelinta loman aikana. Erinomaista! Ainakin yritän.
 
Hyvää kesää!

Santeri Huvinen
erityisasiantuntija
FCG